sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kesäkuulumisia

Kesä meni aivan liian nopeasti ja useimmat suunnitelmani ja haaveeni treenien suhteen jäivät toteutumatta. Tällaista se on perheellisen elämä. '

Kävimme koko perheellä kesälomalla Jenkeissä. Reissun ensimmäinen etappi oli Bowling Green, Kentucky. Meidät majoitti kotiinsa eräs amerikkalainen pariskunta, joihin olemme tutustuneet bjj:n kautta. Samaan aikaan heillä kyläili Rafael Domingos, joka harjoitteli(ja pudotti painoa) kiivaasti EBI-turnaukseen. Päivät Bowling Greenissä rakentuivat miesten treenien ympärille. Itse pääsin pari kertaa painimaan. Paikallisella salilla HICSMMA:lla osallistuin yleisiin treenihin. Porukka oli kivaa ja saimme lämpimän vastaanoton. Jammu pääsi vetämään treenejä, vitsailimmekin että reissu oli hänen ensimmäinen kansainvälinen seminaarikiertue.


 Isäntäväellämme oli omalla pihalla treenisali, jossa oli hyvän kokoinen tatami. Oli hienoa kävellä aamuisin vain pihalle ja aloittaa treeni. Minulle järjestyi sopivan tasoisia treenikavereita yhtenä päivänä. Rafi piti meille yksityistunnin, jolle osallistui minun lisäkseni Andi, Melissa ja Kevin.



Kentuckysta suuntasimme Chicagoon, jossa minun aikani menikin lasten touhuissa. Jammu pääsi treenaamaan Mark Turnerin ja Compridon saleille. 

Amerikan reissusta kotiuduttiin juuri sopivasti ennen Helsingissä järjestettyä Naisten suurleiriä. Leirille kokoontui n.60 naista Suomesta, Ruotsista ja Virosta samaan oppia maamme parhailta ja menestyneimmiltä bjj-naisilta. Leiri oli ihan huippu! Tutustuin ihaniin uusiin ihmisiin ja opin paljon uusia tekniikoita.

Kuva Voikukkajj


 
Kuva Voikukkajj

Elokuun alussa osallistuimme Jyväskylässä Sparrimaratooni III:lle. Launtaisena aamun ennen seitsemää keräilimme kyytiläisiä ympäri Oulua ja suuntasimme täydellä autolastilla painimaan hyvän asian puolesta. Oulun Kamppailuklubin edustustiimissä oli minun ja Jammun lisäksi Outi Järvilehto, Tuomas Tammilehto, Adeliina Paloniemi ja Heidi Tiiro. Minun saldoni oli 21x5min erää, Jammu sai kokoon 40 erää. Meidän tiimin kokonaissumma jäi laskematta, mutta kyllä se yli 150 erää ainakin oli. Pahemmilta loukkaantumisilta säästyttiin.
Fressinä ennen paineja. Kuva Jammu Kekkonen




Muutaman painierän jälkeen ei oltukaan enää niin fressejä


Hymyilyttää, 40 erän jälkeenkin.





Vaikka monia juttuja jäi toteutumatta, oli kesä kuitenkin ihan mieletön! Bjj:n saralla tuntuu että olen edistynyt mielettömästi. Toisaalta tuntuu etten osaa yhtään mitään. En hetkeäkään kadu päätöstäni aloitta uutta harrastusta. Kuluneet 7 kuukautta on ollut upeita. Kiitos tästä kuuluu kaikille niille jotka ovat minua opettaneet, mutta erityiskiitos kuuluu ehdottomasti Outi Järvilehdolle!